Päiväkirja

sunnuntaina 23. toukokuuta 2010

Alkukesän terveisiä

Suomen luonto kukoistaa nyt alkukesän vehreydessä! Nyt jos koska maastoratsastus on nautinto. Metsä tuoksuu sateen jälkeen, sinivuokot, ensimmäiset kielot ja tuomet kukkivat. Siniset järvet aaltoilevat vapaina ja käki kukkuu.

Hevoset totuttelevat vähitellen suurimpaan herkkuunsa, laidunruohoon. Kesäkuun alussa ne ovat valmiit laitumelle. Siellä ne viettävät kaiken vapaa-aikansa.

Talliin on tullut alkukesällä kaksi uutta ratsua, kaunis liinakko Sissin Tumi ja tummanruunikko tamma Nina Divine. Tumi on taitava poika, jolla on kuin tanssijan liikkeet...Etuosakäännökset, väistöt ja peruutukset sujuvat mallikkaasti.

Myös silinteri on edennyt ratsukoulussaan hyvin ja toimii kiltisti kentällä, mutta maastoon se ei vielä ole päässyt. Ratsukoulun ekaluokka on pienellä pojalla vasta alussa. Tärkeää on että koulunkäynti on sille hauskaa ja palkitsevaa.

Joukon kuopus Heartbreaker viettää vielä leppoisaa lapsuuttaan. Kaksivuotias orivarsa on kiltti ja herttainen. Se asustaa kesän pihatossa yhdessä Silinterin ja Tumin kanssa ja köllöttelee usein tyytyväisenä nurmella. Isoveikka Silinteri on "turvariepu" jota seurataan kaikkialle ja Tumikin ihan kiltti setä.

Koko Ratsutaipaleen väki lähettää teille kesäiset terveisensä ja hevoset hirnahtavat: "Nouse ratsaille!"

tiistaina 27. huhtikuuta 2010

Västäräkistä vähäsen

Kesä lähestyy! Västäräkit keikuttavat jo iloisesti pyrstöjään hevostarhan laitamilla. Hevosista lähtee talvikarvaa... Odotamme jo innolla ihanan sileää kesäkarvaa!

Metsässä lähteet kuohuvat. Maasta pilkistävät jo ensimmäiset vihreät ruohonkorret ja leskenlehdet loistavat ojien varsilla kuin pienet auringot! Ihan kohta on kesä!

Hevosten kesään kuuluu laiduntaminen. Ratsastusretkien lomassa ne ehtivät hyvin nauttimaan ihanista hetkistä tutussa laumassaan vehreällä kesälaitumella.

Hevosten laumakäyttäytymistä on hauska seurata. Niillä on tarkka arvojärjestys , Osku on edelleen johtaja. Se on jo seniori-ikäinen, viisas ja hyvin arvonsa tunteva herrasmies, jonka ei tarvitse kuin vilkaista laumaansa järjestyksen aikaansaamiseksi.
Hevoset eivät useinkaan valitse johtajakseen sitä joka on vahvin tai suurin(muuten Topi olisi selkeästi johtaja). Eivät myöskään sitä joka on äksyin ja kiusaa toisia. Lauman johdossa ovat viisaimmat hevoset. Unelma, joka on toisella sijalla laumassa on myös rauhallinen ja rohkea tamma.

Mitä sinun kesäsuunnitelmiisi kuuluu? Muistathan varata rentouttavan hevoslomasi Ratsutaipaleella hyvissä ajoin! Tutustu myös kevään tarjontaan, maastoretkiä ja leirejä on tarjolla jatkuvasti.
Liity laumaan ja anna kavioiden kopista! Onhan meillä jokaisella tarve olla joskus hiukan villi ja vapaa arjen kuvioista, varsinkin pitkän talven jälkeen...

Orivarsa Heartbreakerin kimeä hirnunta kaikuu usein tallinmäellä, se tuntuu tietävän miten elämästä otetaan ilo irti!

 

maanantaina 5. huhtikuuta 2010

Joutsenten paluu

Pääsiäisen pyhät kuluivat Ratsutaipaleessa iloisissa leiritunnelmissa! Koolla oli reippaita senioreja ja yksi oikein ahkera juniori. Muumi sai hyvää hoitoa leirin ajan!

Leirin aikana ratsastettiin ahkerasti. Leiriläisten lihaksisto joutui kovalle koetukselle, mutta kaikki suoriutuivat kunnialla. Jopa laavuretkestä, jonka teki hiukan haasteellisemmaksi märkä suojalumi jossa viimeiset metrit kahlattiin... Laavuretken jälkeen odotti lämmin ruoka ja lihakset pehmitettiin saunan lämmössä. Raitis ilma ja puuhastelu hevosten kanssa toi illalla hyvät unet.

Keväällä ratsastajatkin havahtuvat taas tarkkailemaan luontoa uusin silmin!
Luonto on heräämässä talviunestaan. Lumet sulavat, järvien jää on sinertävää ja ohutta. Pajunkissat koristavat ojanvarren pajuja kuin valkoiset pikku helmet. Purot solisevat, välillä ratsupolun poikki virtaa kirkas vesi, jossa kahlaamme. Hevoset astuvat lammikoihin arkailematta. Pikku Kiri joka rakastaa kylpemistä juoma-astiassaan on tietysti erityisen reipas lammikoihin kahlaaja.

Kevättuuli hulmuttaa harjoja, ilma on mukavan leuto ja täynnä kesän odotusta.
Oletteko huomanneet miten kauniita sävyjä taivaalla on keväisin? Kesän sinestä aina tummiin myrskypilviin ja auringon kajoon.

Erityisen sykähdyttävää on aina joutsenten paluu! Viime viikon alussa ensimmäiset puhtaan valkoiset joutsenet lipuivat laidunten yli ja laskeutuivat läheiselle järvelle lepäämään. Jos tulet meille keväällä, näet mitä todennäköisimmin parven joutsenia ja kuulet niiden sointuvat huudot. Ne kailottavat kevään saapuneen!

Hevosetkin tarhoissaan välillä nostavat päänsä ja katsovat taivaalle. Niiden silmissä on kirkas ja tyyni katse, ihan kuin veden pinta siinä sulassa poukamassa, johon joutsenet laskeutuvat.

 

lauantaina 6. maaliskuuta 2010

Kevätterveisiä

Keväinen luonto kutsuu nauttimaan ratsastusretkistä!

Aurinko lämmittää jo mukavasti ratsastajia ja hanget ovat häikäisevän kirkkaat kevätpäivinä!
Joko olet saanut nauttia maastoretkestä kanssamme?
Ratsastusreitit ovat nyt hyvässä kunnossa. Välillä mennään aurattuja metsäteitä, välillä tarvotaan koskemattomassa lumessa ja ihaillaan eläinten jälkiä. Ilves on taas kuljeskellut monilla syrjäisillä metsäteillä. Sen käpälänjäljet seuraavat tasaisena jonona puiden välissä. Lumessa ne näyttävät suuremmilta kuin todellisuudessa ovatkaan. Ilveksen käpälä on pyöreä ja siinä ei erotu lainkaan kynnenjälkiä, koska kissaeläimenä se pitää kyntensä piilossa.

Myös monia muita mielenkiintoisia jälkiä näkyy hangella. Testaa luontotietouttasi lähtemällä mukaan unohtumattomalle vaellukselle!

Kevään aikana järjestetään edelleen myös viikonloppuleirejä. Viime leirillä oli mukana reippaita pikkutyttöjä, jotka käsittelivät rohkeasti isojakin hevosia. Hevostiedot ja ratsastuskokemus karttui taas viikonlopun aikana. Innokkaampia tallityttöjä saa hakea. :)

Leirejä pidetään myös senioreille, joten keikenikäiset ratsastajat ovat meille lämpimästi tervetulleita.
Ruoveden luonnon rauha ja kauneus lepuuttavat hermoja. Jos kaipaat katkoa arjen kiireisiin, mikäpä olisi tehokkaampi irtiotto kuin lähteä viikonlopuksi maalle. Rauhallisen suomenhevosen tasaiset liikkeet kuljettavat sinut läpi lumisten metsien... Luonto on täällä puhdasta ja ilma raikasta. Kuusten oksissa riippuvat naavat kertovat omaa kieltään siitä, että vielä löytyy metsiä joita ilmansaasteet eivät ole pilanneet. Myös lukuisat pikkujärvet tuovat vaihtelua maisemaan. Samalla retkellä saatetaan vaeltaa useamman eri järven rantaa. Metsätiet tarjoavat sekä nousua että laskua. Maisema on vaihtelevaa, välillä päästään kiipeämään ja mäen päällä ihaillaan taas uusia näkymiä.

Monet ratsastajat nauttivat kiireettömästä matkanteosta ja maisemien ihailusta.
"Ihanaa kun voi vain ihailla maisemia pelkäämättä! Tämä hevonen tuntuu kulkevan jonossa kuin itsestään ja seuraavan vetäjän ohjeita ennen kuin itse ehdin tehdä mitään," totesi eräs ratsastaja nauttiessaan retkestä Unelman selässä.
Jos olet hiukan epävarma maastossa, meiltä löytyy sinulle ratsu jonka kanssa saat uutta varmuutta ja iloa harrastukseen.

Toki meillä on myös reippaampia ratsuja ja vauhdikasta menoa tarjolla niille, jotka kaipaavat enemmän haasteita.
Kuitenkin on hyvä tietää että ratsut ovat tottuneita ja varmoja maastossa kulkijoita.

Tervetuloa taas seuraamme! Hevoset ja ihanat maastoreitit odottavat!

torstaina 4. helmikuuta 2010

Talven taikaa!

Kevättalvella ihailemme hohtavan puhtaita hankia ja nautimme piristävistä laukkapätkistä lumisilla metsäsuorilla! Kaikki joskus mukana olleet ratsastajat voivat varmaan jo eläytyä hetkeen...

Mikä vapauden tunne valtaakaan meidät kun hevoset laukkaavat jonossa lumisen metsän keskellä, pitkin ja tasaisin laukka-askelin! Onko Unelmalla jo siivet? Harjat hulmahtavat, kaviot pöllyttävät pehmeää lunta!
Ihanat ratsumme osaavat pysyä jonossa ja kantavat turvallisesti arempaakin ratsastajaa. Lumessa laukkaamisessa on oma hohtonsa... Aurinkolasit voivat joskus olla tarpeen! ;)

Laukan jälkeen silmät loistavat niin ratsastajilla kuin hevosillakin. Iloinen puheensorina täyttää usein metsän. Ihanaa! Tämä vasta on ihanaa!

Retkiä tehdään ratsastajien tason ja toiveiden mukaan. Toiset ratsastajat nauttivat eniten rauhallisesta samoilusta satumetsissä.

Tänä vuonna metsä on saanut tavallistakin kauniimman lumihunnun. Koivut ovat kuin sokerilla kuorrutettuja ja kuusten oksat painuvat lumesta raskaina! Puhtaalla lumella risteilee monenlaisia eläinten jälkiä. Hevoset ovat tottuneet metsojen ja teerien raskaisiin siiveniskuihin eivätkä hätkähdä muutakaan metsän kansaa.
Tarkkaavainen vaeltaja voi nähdä yhtä ja toista! Ehkä jäniksen, ketun, supikoiran tai mäyrän? Ilveksen jäljet kertovat että sekin liikkuu lähistöllä, mutta sulautuen metsän varjoihin ja ihmistä karttaen.

Me elämme sovussa luonnon kanssa, eikä hevosjono järkytä metsän rauhaa. Kiire loppuu... Erämaan hiljaisuus vie meidät mukanaan jonnekin kauas liikenteen melusta ja kaupungeista. Vain lumen keskellä mustana virtaava lähde solisee hiljaa. Siinäkin on jotain lumoavan kaunista, vähän samaa kuin hevosen tummissa, kirkkaissa silmissä. Oletko huomannut? Ehkä sinuakin kutsutaan hiukan pysähtymään arkesi keskellä ja miettimään, minne oikeastaan on kiire?

Talvella järjestämme jatkuvasti myös ratsastusleirejä pienille ryhmille. Leirille voi tulla viikonlopuksi tai milloin itselle sopii. Toiveiden mukaan järjestämme teemaleirejä, kuten suosittuja äiti-lapsi - leirejä ja sennuleirejä. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, olipa sinulla aiempaa kokemusta hevosista tai ei. Ikärajaa tai ryhmäkokovaatimusta ei ole.

Parin päivän leiri katkaisee sopivasti arjen ja lataa akut maaseudun rauhassa, rasittamatta liikaa kukkaroa.

Leirin aikana ratsastetaan ainakin kaksi tuntia päivässä, tehdään tunnelmallinen laavuretki nuotiotulille, hoidetaan hevosia, syödään hyvin ja saunotaan. Hevosmiestaitoja kartutetaan sekä käytännössä että päivän teoriatunnilla. Toiveiden mukaan kokeillaan myös ratsastusta ilman satulaa, ajamista tai vaikkapa tunnelmaratsastusta kuutamolla...

Huomaathan myös hiihtoloman leirit, joista on tarkemmin tietoa kotisivuillamme! Vielä mahtuu mukaan!

Hevosista pitävälle pari päivää samanhenkisten ihmisten ja hevosten seurassa on usein loman kohokohta. Myös aiemmin leirillä olleet palaavat usein meille uudestaan. Silloin on monesti mielissä myös jonkun tietyn samettiturvan nimi ja kuva... Unelma, Leimu, Osku ja muut ystävät jo odottavat sinua uusiin seikkailuihin!

torstaina 3. joulukuuta 2009

Suomenhevonen olisi ansainnut juhlavuotensa joka vuosi!

Itsenäisyyspäivänä suomenlippu nostetaan taas monessa kodissa salkoon. Niin meilläkin tehdään. Se tuo mieleen kiitollisuuden itsenäisestä kotimaastamme, jota miehet ja hevoset puolustivat rohkeasti ja uskollisesti! Sama rohkea veri virtaa suomenhevosen suonissa edelleen. Tukkirekan ohi kuljetaan epäröimättä ja pää pystyssä, vaikka ulkomaiset lajitoverit päristelevät siinä sieraimiaan. Suomalaiset saavat olla ylpeitä hevosestaan, niihin mekin luotamme olipa satulassa sitten pieni lapsi tai vanhus!

maanantaina 5. lokakuuta 2009

Uusia ystäviä!

Syksyllä joukkomme vahvistukseksi on liittynyt pörröinen pikku shetlanninponitamma Dido.

Koska Dido muistuttaa pyöreänä lyllertävää muumimammaa, se sai lempinimekseen Muumi. :)

Muumi on ylläpidossa ja sillä voivat ratsastaa kaikkein pienimmät ratsastajat.
Päivät Muumi ulkoilee yhdessä tallikaverinsa Sohvin kanssa.

Oletko jo tutustunut kesälliseen kissanpentuun Kristiinaan?
Kristiina on harmaa raitapaita joka rakastaa leikkimistä. Pekka-kissa joutuu kestämään rajuja leikkejä... Kun Pekka väsyy "pikkusiskoon" ja häipyy isojen poikien hiirijahtiin, Krisse joutuu hauskuuttelemaan kaatelemalla kukkapurkkeja ja roikkumalla verhoissa. Aina löytyy energiaa palloleikkiin!

Sussu-koira on maailman kärsivällisin, se seuraa kissojen temmellystä sohvalla rötköttäen.

Tallin toiminnassa pyörivät alkeiskurssit tiistai- ja perjantai-iltaisin. Tervetuloa mukaan opettelemaan ratsastusta! Lisätietoa löydät etusivun otsikon "Syksyn ohjelmaa" alta.

Syys-Lokakuussa ratsastaneita muistetaan myös ilmaisen ratsastusretken arvonnalla, joten lokakuussa kannattaa tulla ratsastamaan. :)

Syyslomaleireille on myös vielä jokunen vapaa paikka, joten vielä ehtii ilmoittautumaan!
Tule mukaan nauttimaan lomastasi hevosten parissa!
Lokakuussa luonto esittäytyy edelleen kauniissa ruskan väreissä.
Esim. luonnonpuiston retket aarnimetsässä ovat olleet ihania!

Ikivanhat naavaiset puut huokailevat, valot ja varjot tanssivat oksistoissa. Samettinen sammalpeite verhoaa maata.
Hiljaisessa metsässä ainoat äänet ovat kavioiden kumina nelasten peittämällä polulla, hevosten pärskähtely, satuloiden narina... Jonkun pikkulinnun surumielinen piipitys metsikössä.
Tunnen sulautuvani yhteen ratsuni kanssa, luotettavasti se vie minua läpi synkän metsän...

Kelopuut kohoavat luonnon taideteoksina kohti korkeutta. Välillä näemme jylhiä kallioita ja puiden takana siintää pieni järvi.
Tuulenkaadot näyttävät salaperäisiltä hämyisessä metsässä.

Saavumme vanhalle idylliselle kartanolle. On kuin palaisi menneeseen aikaan sukeltaessaan tulen väreissä hehkuvalle vaahterakujalle.

Tällaista ei voi kokea maneesitunnilla ratsastaessaan.
Tämä on koettava ainakin kerran syksyssä! :)

Jos omaat perusratsastustaidot ilmoittaudu mukaan tälle kolmen tunnin retkelle!
Matkavauhti rauhallinen tai keskireipas, toiveiden mukaan.

tiistaina 25. elokuuta 2009

Kesä jatkuu!

Ratsutaipaleen kesä jatkuu edelleen aurinkoisissa merkeissä.

Hevoset nauttivat vapaa-ajallaan Leppäkorven rehevästä laitumesta...
Myös ratsastusretket ovat ihania, kun luonto esittäytyy taas uusissa loppukesän väreissään ja täyteläisissä tuoksuissaan. Marjamättäät hehkuvat ja erilaiset sienet putkahtavat esiin polkujen varsilta...
Tähän aikaan kesästä ilma ei ole enää liian kuuma vaan sopivan lämmin ja silti usein aurinkoinen tai puolipilvinen. Loistava ratsastusaika!
Ötökätkään eivät nyt kiusaa hevosia yhtä paljon kuin keskikesällä.

Meillä on nyt myös käytössä uusia ratsastusreittejä. Ikivanhaan satumetsään on raivattu reitti joka on todellinen elämys luonnon rauhaa ja salaperäisen metsän hämyjä rakastavalle kulkijalle!
Retki siellä kestää 3-4 h. Suosittelemme lämpimästi! Kysy Aarnimetsän retkeä!

maanantaina 3. elokuuta 2009

Väärinmajan MM-rallin tapahtumista sisäpiirin tietoa/Ratsutaival 2.8.2009

Kimi Räikkönen sanoi haastattelussa, ettei tajua mitä tapahtui, kun
auto lähti luisumaan hirmu vauhtia ja sitten karkasi käsistä
pöpelikköön. Onneksi kukaan ei yhdistänyt fiaskoa tallimme polleihin.
Saman aamuna nimittäin päräytimme Väärinmajan erikoiskokeella
maastoratsastuksen hevosilla ja Leimulla oli vähän massu sekaisin.
Jännitti varmaan pelastuslaitoksen kaaroja, kun niitä oli jo tunteja
etukäteen teiden tukkeena odottamassa mahdollisia ulosajoja. Hevoset
pysyivät onneksi hyvin tiellä kaarteissakin eivätkä luisuneet metsään
eivätkä kaatuneet katolleen. Ei edes osia lennellyt aamulenkillä.

Rallikatsauksemme päättyy valitettavasti tähän sillä jatko-osa
rallisarjasta on myyty yksinoikeudella Iltasanomille, joten sen
julkaisu tässä blogissa ei ole mahdollista.

lauantaina 11. heinäkuuta 2009

Viime päivinä olemme saaneet lisää kosketusta luontoon jonka keskellä elämme. Ratsastusretkillä vastaan on tullut mm. mäyrä ja näätä.
Näätä uskaltautui tallinpihaan saakka eikä pitänyt kiirettä poistumiselle, vaikka Terhi katseli sitä tallin ovelta muutaman metrin päästä. Veikeä otus!

Mitähän seuraavaksi vastaan tulee?
Hevoset suhtautuvat ympäröivään luontoon rauhallisesti. Ne eivät ole vieraantuneet luonnosta emmekä mekään, kaksijalkaiset... Vai mitä?
Kun vaan nousemme ratsaille ja sukellamme keskelle erämaan rauhaa... sitä kaipaa ihmisen sielu.

perjantaina 26. kesäkuuta 2009

Ketun ohje unohtui tavatessamme

Pienen pieni ketunpoika valkoinen tupsu hännässään taapersi metsätien laidan heinikossa eilen torstaina 25.6 matkallani Ratsutaipaleelle.

Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi. - Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...

En puhunut mitään, mutta kameraa esiin kaivaessani repolainen luikki pakoon. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista - kertooko kamera enemmän kuin tuhat sanaa.

tiistaina 16. kesäkuuta 2009

Leiriterveisiä!

Kesäleirit ovat pyörähtäneet käyntiin ilosissa merkeissä. Mukana on ollut sekä junnuja että sennuja. Toimintaa on riittänyt!
Joillakin leireillä on menty myös kentällä. Toiset leirit ovat olleet pelkästään maastoleirejä, toiveiden mukaan.
Kaunis luonto ja hevoset... Siinäpä hyvät puitteet nauttia kesästä!

Uusia seikkailuja on vielä luvassa sillä leirikesä jatkuu. Vielä mahtuu mukaan jos ei joku ole ehtinyt tämän kesän leiriänsä varaamaan!